Joo, voihan kokko. Minulla on taas kurkku kipea, toivottavasti ei se angiina uusi. Viela olen voinut kuitenkin nielaista irvistamatta, joten odotellaan nyt hetkinen... Jos ei parannusta nay, ei muuta kuin laakariin. Onneksi on vakuutus.

Mutta viela kokompaa on se, etta pikku-Linus raasukin on ollut sairaana. :(  Se on varmaan matkalta ottanut jonkun popon mukaan, silla eilen illalla poika oksensi kaksi kertaa. Nyyh... Muutenkin poika oli aika vasynyt matkasta, enka yhtaan ihmettele, pikkuinen raasu. Huono aiti kun vie pienen tuommoiselle jarjettomalle matkalle!! No, tilanne nyt on tama ja onneksi sentaan ollaan perilla jarkevan pitka aika, ettei heti tarvii lahtea paluumatkalle. Enivei, eilen Linus nukkui yhdet piiiiitkat paivaunet, 5h. Heratin hanet joskus klo 17 unilta ja takaisin pehkuihin (yokuntiin) mentiin jo klo 18.30. Siina valissa tuli siis nama kaksi oksua. Itsekin menin nukkumaan jo klo 20 ja nukuinkin Linuksen kanssa hyvin klo 1.30 saakka, jolloin han herasi vikisemaan (masua varmaan kivisti). Mahassa hanella ei silloin enaa ollut ruokaa, mutta han yokkasi pari kertaa, raasureppana. No, sen verran kuitenkin lievana tama tauti iski, etta silloin puoli kahden aikaan Linus soi oikein kunnolla ja laitoin hanet takaisin nukkumaan. Sitten en itse nukkunutkaan enaa loppuyona, kun piti koko ajan vahdata, milloin se oksentaa taas. Ei oksentanut. Onneksi. Mutta joka pihahdukseen ja vinkunaan kylla herasin ja pomppasi katsomaan mahdollisia yokkays-merkkeja. Kipea maha varmaan oli, kun vauva vikisi unissaan ja pari kertaa sylkaisi oksennusta, ei kuitenkaan oksentanut. Klo 7 herattiin ja nyt klo 9 han on paikkareilla. Soi kuitenkin aamulla ihan hyvin eika ole osoittanut kuivumisen merkkeja. Voi olla, etta on hieman lampoa, en ole mitannut.

On se kurjaa tama kauhea matkustaminen. Toivottavasti Linuksen popo ottaa hatkat pian, niin paastaan normaalin elaman sivuun kiinni.